Valmennuksessa käydään nykyään kerran viikossa, torstaisin. Viimeaikoina ollaan opeteltu peruuttamaan, pohkeenväistön alkeita, käynnistä laukannostot sekä ravi-seis-ravi. Pyrin ratsastamaan jo aika teknisiä juttuja, enkä vaan jolkottelemaan ympäri maneesia. Voltteja, suunnanvaihdoksia ym.
Fanny kävi tallillamme myös ja hoiti Fiinan. Pyysin häntä antamaan arvion Fiinan epäsymmetrisestä takapuolesta, jota Virkkunen piti hieman huolestuttavana. Eli siis Fiinan takapuoli on vasemmalta alempana ja kehittymättömämpi.
Fannyn mielestä se johtuu vas. takapolven heikkoudesta, polvilumpio ns. luistaa pois paikoiltaan. Vasemman puolen lihakset ovat heikemmät ja kireämmät, ja vetävät suoliluun vinoon. Lanne on myös niin heikko ja jäykkä, että se ei yhdistä etu- ja takapäätä toisiinsa. Koko Sacrumin pitäisi olla hieman joustava, mutta Fiinalla se ei ole. Tähän Fanny näytti minulle miten voin hieroa ja manipuloida sitä joustavammaksi. Hän suositteli myös bliisteriä takapolveen.
Olen nyt sitten aina ratsastuksen jälkeen aina käsitellyt takapään ja laittanut arnikaa. Back on Track selänlämmitintä käytän ennen ratsastusta ja joskus myös jälkeen. Tykkään myös venytellä kaikki jalat eteen ja taakse ratsastuksen jälkeen, kyllä on Fiinalla hyvät oltavat! :)
Viime viikon valmennuksesta piti tehdä oma postaus videoineen, mutta Fiina ei ollut valitettavasti parhaimmillaan joten en jaksanut siitä kirjoittaa. Se ei ollut katastrofaalinen, mutta se ei ryhdistynyt kunnolla kuolaimelle ja oma selkäni oli kipeä joten ei ollut paras mahdollinen valkku. Mutta onneksi se on ihan normaalia!
![]() |
| 20.4.13 Fiina YRITTI poseerata.. |
Tänään tehtiin vähän väistöjä käynnissä ja ravissa, ravissa takapää tuntuu pysyvän paremmin mukana. Olen tehnyt niin, että väistän keskeltä uralle päin, ja suunnitellut sen hyvin loivana.
Laukat tein niin, että nostin ravista laukan (ensin vasen, koska se on helpompi), laukkasin maneesin ympäri, päätyympyrä, kokorataleikkaa. Varsinkin koko maneesia ympäri laukatessa annoin sen laukata oikein rentoa ja vähän reippaampaa laukkaa. Kokorataleikkaat on Finskille vielä aika uusi juttu, ja se hieman haparoi kun ei ole varma pitääkö tästä nyt tänne oikeasti mennä. Oikea laukkakin sujui hyvin, pari viikkoa sitten laukat olivat vielä hankalia, kun Fiina heilutti ensimmäisen 10 askelta päätään ihan holtittomasti.. Mutta Fanny sanoi että se johtuu juurikin siitä takapäästä, ja kun sitä alettiin hoitamaan, sekin ongelma hävisi. :)
Lopuksi kun Fiina oli ihan uupunut, äiti otti sen liinan päähän (minä selässä) ja kävimme ratsastamassa ulkona! Ei ollut mitään ongelmaa, varmuuden vuoksi halusin kuitenkin taluttajan mukaan ensimmäisellä kerralla.
Tänään oli oikein tehopäivä, ratsastin vielä Lesterin ja Pinkin nykyisen kisatykin Santun. Santtu on ihan mieletön ratsastaa, sillä on tosi mukavat liikkeet ja se on niin hyvin koulutettu että siellä voi vaan istua ja hymyillä. No ei nyt kuitenkaan, mutta melkein!
Lester on ollut jo pari päivää vain liinaliikutuksessa, joten se oli hieman könkönpi alkuun.. Lämmiteltiin kunnolla ja sen jälkeen treenasin omia istuinluitani laukassa. Laukkasin molemmat laukat kerran maneesin ympäri ja ratsastin kokoajan sisäistuinluulla sisätakajalkaa alle. Lester on niin pitkälle koulutettu että jos olisin vaihtanut painon ulkoistuinluulle se oli todennäköisesti vaihtanut laukan. Treenasin tätä siis laukanvaihtojen kannalta, jotta saisin vaihdot mahdollisimman vähillä eleillä.
Sitten tehtiin hieman sulkuja, käynnissä ja laukassa. Myös parit vaihdot, ja piruetit keskihalkaisijalle niinkuin aiemman postauksen videossa. Uutena juttuna tehtiin lopuksi käynti-passage-piaffe-passage-käynti siirtymisiä. Ideana on saada pysymään rytmi kokoajan samana siirtymisten välillä ja se onkin aikamoista rytmitajun rääkkiä! Itse tykkään ihan ääneen sanoa "yks kaks yks kaks" tai "tah-dis-sa", se helpottaa kummasti, ehkä myös hevostakin. Varsinkin piaffesta takaisin passageen siirtyminen vaatii hienonhienoa hienosäätöä, ja pitää tuntea jo askelta aiemmin meinaako tahti särkyä, ja korjata heti oikealla avulla. Oikealla avulla tarkoitan tilanteen mukaan pohjetta, ohjaa, istuntaa, ääntä tai raippaa. Tätä on vaikea neuvoa, mikä se oikea apu juuri milläkin hetkellä on, se pitää tulla automaationta selkärangasta, ja siinä pitää vain olla se "tatsi".
Taas uppouduin selittämään Lesterin ratsastuksesta vaikka piti Fiinasta kertoa.. Lesterin ratsastaminen on niin vaativalla tasolla, siinä käytetään niin minimaalisia apuja että sitä on hauska pohtia.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti