keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Valmennusta Lesterin kanssa

Kerrankin sain äitin kuvaamaan valkkua Lesterin kanssa, joten tässä muutama video.


Kolme sarjavaihtoa lävistäjällä. Minun ensimmäiset sarjavaihtoni muuten! 



Piruettiharjoituksia keskihalkaisijalla. Oli mennä sormi suuhun kun kuulin tehtävän ohjeen.. No, ihan hyvinhän se sujui näin ensimmäiseksi kerraksi! 


Lesterin kanssa pyritään tekemään paljon "temppuja" jotta saadaan sen jähmeää takaosaa jumpattua. Ja Lesterhän rakastaa temppujen tekemistä. Se on koulutettu niin hyvin, että ratsastajan ei välttämättä tarvitsisi tehdä mitään kun Pinkki sanoo "ja vaihdot lävistäjällä" kun Lester tekee jo ykkösiä ja hörisee innoissaan!

Tässä valmennuksessa mistä videotkin ovat, teimme siis vaihtoja ja piruetteja. Itse en ole siis näin vaikeita liikkeitä päässyt koskaan oikein harjoittelemaan, mutta onneksi on kaksi mahtavaa opettajaa. 

Lesterin heikoin jalka on vasen etunen, joka pitää huomioida kokoajan ratsastuksessa. Alkuverryttelyt vain oikealle, ja kun ruvetaan töihin, takajalat on saatava ahkeroimaan ja vasenta lapaa on nostettava kokoajan, ja varsinkin aktivoitava vas.etusen ristikkäistä, oik. takasta kantamaan vas. etusenkin paino. Aika vaikeaa kun hevonen on 600 kiloinen möhkäle!


Seuraavassa valkussa teimme väistöjä ja sulkuja, ja lopuksi sulkusiksakkia laukassa! 
Tämä oli jo sen verran haastavaa minulle, että meinasi mennä sormi suuhun. Ensin lyhyellä sivulla vasemmalle avo, kulman jälkeen sulussa vasemmalle pituushalkaisijalle, takapää edelle, käännä pää oikealle, sulussa oikealle uralle, takapää edelle, käännä pää vasemmalle, ja vasen avo. Olihan se vielä käynnissä ihan helppoa..
Pilkoimme ensin siksakin osiin, puolet käynnissä ja keskellä laukannosto. Eipä ollutkaan enää niin helppoa, varsinkaan sitten kun piti tulla kokonaan laukassa, laukanvaihtojen kera. Meinasi usko loppua kesken kun en saanut Lesteriä taipumaan sulussa tarpeeksi, kunnes tajusin käyttää taivuttavaa sisäohjaakin niin tulihan se sieltä. 

Aika hieno fiilis oli tunnin jälkeen, teimpä elämäni ensimmäiset laukkasulkusiksakit! Sanotaanko se edes noin..? 

Seuraavasta valkusta ehkä kuvia tai videoita taas!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti